sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Päärynäjuustokakku


Pohja
1  paketti Wilhelmiina-keksiä
50  g Voita

Täyte
2  tlk   säilyke päärynää
2 prk  päärynä pilttiä
1  tl raastettua limen kuorta
1/2  dl limen mehua (1-2 limeä)
1  rkl vaniljasokeria
2  rasiaa   maustamatonta tuorejuustoa (philadelphia)
7 liivatelehteä
2 valkuaista
2  dl sokeria



Kiille
2  dl päärynämehua
1  dl hyytelösokeria


Valmistus
POHJA

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi.
Levitä murska leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuokan 
(Ø 24 cm) pohjalle.



TÄYTE
Laita liivatelehdet pehmiämään kylmään veteen.
Soseuta päärynät.
Raasta limen kuori ja  purista 1/2 dl mehua.
Yhdistä päärynäsoseeseen piltit, limenkuori ja -mehu, vaniljasokeri sekä tuorejuusto. Sekoita hyvin.
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. 
Lisää sokeri pieninä erinä vaahtoon ja jatka vatkaamista,
kunnes vaahto on kiiltävää ja kuohkeaa.
Purista liivatelehdistä vesi 
ja liuota ne 2 rkl:aan kiehuvaa päärynämehua tai vettä.
Kaada liivateseos koko ajan sekoittaen mangoseokseen.
Lisää lopuksi valkuais-sokerivaahto. 
Kaada täyte vuokaan ja peitä foliolla. 
Anna kakun hyytyä yön yli .

KIILLE
Kuumenna mehu kiehuvaksi. 
Lisää hyytelösokeri, sekoita ja kiehauta. 
Jäähdytä 3 - 4 min hiljalleen sekoittaen, jotta seos ei kuoretu. 
(Koristelin kakun ohuilla päärynän siivuilla ja kaadoin kiilteen  niiden päälle.)
Kaada varoen kakun päälle, ja jäähdytä jääkaapissa kunnes kiille on hyytynyt kunnolla.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi <3